Tervetuloa Muuramen Yrityksen yleisurheilusivuille.
Ajankohtaista
25.8.2008 Nuorten SM-kisat. Eripuolilla Suomea kisatuissa nuorten SM-kisoissa Yrityksen urheilijat menestyivät mainiosti.
Vanhimman, eli 22-vuotiaiden SM-kisoissa Lahdessa Reeta Parkkonen nappasi pronssia pituushypystä 551cm tuloksella ja juoksi 100m aidoissa seitsemänneksi ajalla 15,72. Saman ikaluokan miehissä Matti Aaltonen nappasi sataselta sijan 15 tuloksella 11,98. Kakkosella Masan sijoitus 11 ennätysajallaan 24,18.
19-vuotiaissa Suvi Nisulan kisareissu Kajaaniin tuotti 100 metrin nelostilan ajalla 12,20 ja pronssia kakkoselta ajalla 25,40. Kakkosen aika olisi ollut Suvin uusi ennätys, mutta juoksun aikana puhalteli aavistuksen liian kova myötäinen. Kisan tasaisuudesta kertoo se, että pronssilla palkittiin 200 metrillä kaksi urheilijaa.
17-ikäiset kisasivat Raisiossa. Yrityksen Marianne Muhosen pituuskisa päättyi tällä kertaa valitettavaan tuloksetta jäämiseen.
Keravalla puolestaan tulessa olivat 15-vuotiaat urheilijat. Saana Alestalon kotiintuomisina pituuden sija 16 tuloksella 477cm ja 3-loikasta sija 18 tuloksella 10.29.
14.8.2008 Nuorten piirinmestaruuskisat. Viikolla kisatuissa nuorten pm-kisoissa Äänekoskella Yrityksen nuoriso menestyi seuraavasti. 19-vuotiaissa naisissa Suvi Nisula voitti molemmat pikamatkat. Satasen aika 12,55 ja tuplamatkalla 25,97. 17-vuotiaissa Marianne Muhoselle kaksi pronssia. Toinen ennätystuloksella pituudesta 485cm ja toinen kiekosta tuloksella 22.13m.
Jyväskylän pk-kisoissa Tomi Nissinen paranteli seuran kuulaennätyksen lukemaan 16.07m
7.8.2008 Piirinmestaruuskisojen toinen päivä. Jämsänkosken pm-kisojen toisena päivänä Yrityksen urheilijoiden osalta seuraavia sijoituksia. Miesten 100 metrillä Matti Aaltonen neljäs. Tomi Nissisen sijoitus kiekossa samoin neljäs. Naisten puolella Suvi Nisula satasella pronssia sekä Reeta Parkkonen piirinmestari sekä 100m aidoissa että korkeudessa.
Tuloksia tästä.
6.8.2008 Pm-kisojen päivä 1. Jämsänkoskella kilpailluissa Keski-Suomen piirinmestaruuskisoissa Yrityksen urheilijat nappasivat ensimmäisenä päivänä useita mitaleja. Miesten 200 metrillä Matti Aaltonen juoksi pronssille. Henri Tyrväinen voitti 400m aidat, ja sijoittui pituudessa kuudenneksi. Miesten kuulassa Tomi Nissinen nappasi mestaruuden. Naisissa Suvi Nisula oli pronssilla naisten 200 metrillä Reeta Parkkosen säestäessä viidennellä sijallaan. Reetakin sai kotiintuomisena pm-mitalin. Lajina pituus ja sijoitus kolmas. Naisten kuulassa Jenni Rikala nappasi hopeaa. Kilpailut jatkuvat huomenna 7.8. toisen päivän lajeilla.
Kisojen tulokset tästä.
4.8.2008. Sisulisäikäisten pm-kisojen tuloksia tästä.
27.7.2008. Tampereella kisatuissa Kalevan Kisoissa Muuramen Yritykseltä oli mukana kolme urheilijaa. Perjantaina miesten kuulassa Tomi Nissinen työnsi aamukarsinnassa 15,63m. Tämä tulos riitti 12. tilaan.
Lauantaina Suvi Nisula teki paluun kisaradalla parin viikon kesäflunssan jälkeen. Suvi sijoittui hyvällä ajalla 12,33 sijalle 13.
7-ottelussa Reeta Parkkosen ottelu sujui kaksijakoisesti. Muutama todella hyvä laji ja muutama vähemmän hyvä tuottivat sijan 11 pistemäärällä 4500.
13.7.2008 Viikon tilastokatsaus. Menneellä viikolla Muuramen Yrityksen urheilijat kisasivat ympäri Suomea. Lahdessa Suvi Nisula juoksi 100 metrillä ajan 12,53. Vilppulassa Matti Aaltosen 100 metrinen kulki aikaan 12,17 ja Tomi Nissisen kuula kaartoi tulokseen 15,74m. Alavuden kaatosateessa Matti juoksi 100 metrillä ajan 12,19 ja tuplamatkalla ajan 24,84. Kuulassa Tomi parhaaksi jäi 15,26m.
6.7.2008 Veteraanien SM-kisat. Muuramen Yrityksen veteraanit kisasivat viikonloppuna Vaasassa veteraanien SM-kisoissa seuraavin sijoituksin ja tuloksin.
Perjantai: M55 100m 2. Matti Jalonen 13,23 M60 korkeus 4. Harri Suominen 153
Lauantai: M55 200m 2. Matti Jalonen 27,04 M55 pituus 2. Matti Jalonen 526 M60 300m aj 2. Harri Suominen 48,33
Sunnuntai: M50 kuula 9. Pentti Nauha 9,23 M55 3-loikka 3. Matti Jalonen 10,67 M60 100m aj 2. Harri Suominen 16,80
6.7.2008 Kuortaneen eliittikisat. Suvi Nisula juoksi Kuortaneen eliittikisoissa naisten 100 metrillä ajan 12,32.
04.07.2008 Reeta Parkkonen jatkoi hyviä esityksiään CSIT:n kisoissa Italiassa. 200 m finaalissa Reeta oli seitsemäs ajalla 26.59 (alkuerissä 26.53). Kuulassa sijaluku 9. tuloksella 10,37 m.
03.07.2008 Reeta Parkkonen on TUL:n maajoukkueen mukana Italian Riminillä kansainvälisen työväen urheiluliiton kilpailuissa. Tänään Reeta teki uuden ennätyksen keihäässä 36,65 ollen viides. Toisessa lajissa, 100 m aidoissa tulos oli 15.51 ja sijaluku kahdeksas. Kisat jatkuvat huomenna, jolloin Reetan lajeina kuula ja 200m.
29.6.2008 Edelleen karnevaaleilta. Jämsänkoskella Suvi Nisula juoksi sunnuntain kilpailussa kauden parhaan 100 metrisensä. Loppuajaksi saatiin 12,24. 200m kisaa vaikeutti kova vastatuuli, siitä huolimatta Suvin loppuajaksi kellotettiin 25,74.
28.6.2008 Karnevaaliviikonloppu. Yleisurheilun perinteiset karnevaalit ovat käynnissä eripuolilla Suomea. Pikajuoksukarnevaaleilla Jämsänkoskella Matti Aaltonen juoksi miesten 100metrillä ajan 12,02. Suvi Nisula kellotti N19 sarjan samalla matkalla alkuerissä ajan 12,36 ja finaalissa 12,41. Naisten 100metrin aitajuoksussa Reeta Parkkosen loppuaika oli 15,27.
Kuulakarnevaaleilla Kyröskoskella Tomi Nissinen paransi kauden parastaan yli 30cm saavuttaen tulokset 15.95m
Jämsässä kestävyysjuoksu- ja loikkakarnevaaleilla Saana Alestalo pomppi T15 sarjan 3-loikassa tulokset 10.31m. N17 pituudessa Marianne Muhosen pisin hyppy kantoi 453cm. T14 800metrillä Sonja Into juoksi loppuajakseen 2,45.63.
23.6.2008 Veteraanien SM-viestit. Yrityksen M55-sarjan veteraanit toivat kaksi kultamitalia Lahdessa juostuista veteraanien SM-viesteistä. Tulokset alla:
M55 1000 m viesti 1. Muuramen Yritys 2.26,85 Teppo Vauhkonen, Harri Suominen, Matti Jalonen, Reijo Vauhkonen
M55 4 x 100 m 1. Muuramen Yritys 52,62 Harri Suominen, Reijo Vauhkonen, Pentti Tarvainen, Matti Jalonen
22.6.2008 Mannheimin juniorigaala Saksassa. Yrityksen Suvi Nisulan kilpailumatka Saksaan tuotti 100metrillä ajan 12,47. 200metrillä Suvi kellotti uuden ennätyksensä 25,42.
Saarijärven juhannuskisoissa Matti Aaltonen juoksi 100metrillä ajan 12,22. 15-vuotiaiden tyttöjen pituudessa Saana Alestalo hyppäsi 4,91 hiukan liian kovaan myötätuuleen. Sallituissa tuulissa Saanan pisin hyppy kantoi 4,83.
20.6.2008 Keuruun juhannuskisat. Perinteiset Keuruun juhannuskisat kisattiin tänä vuonna sangen sateisessa säässä. Yrityksen urheilijoista mukana olivat Matti Aaltonen miesten 100 metrillä sekä Tomi Nissinen miesten kuulassa. Matti jatkoi viikolla Jyväskylässä alkanutta alle 12 sekunnin putkeaan kellottamalla ajan 11,99. Kuulassa Tomi tyonsi märästä ringistä kesän parhaansa 15.63m
18.6.2008 Nuorten eliittikisasarja jatkui Jyväskylässä. Muuramen Yrityksen urheilijat jatkoivat kilpailukauttaan Jyväskylän Harjulla nuorten eliittisarjan kisoissa. Suvi Nisula kipaisi N19 sarjan 100m kesän tähän mennessä parhaan aikansa 12,30. M22 sarjassa Matti Aaltosen suoranmitta taittui ajassa 11,96. 7-ottelija Reeta Parkkonen juoksi N22 sarjan 100 metrillä ajan 13,09 ja hyppäsi korkeutta 160.
Seuraavan kerran Yrityksen urheilijat ovat tulessa juhannuksen aikaan. Suvi kilpailee Saksan Mannheimissa nuorisogaalassa sekä 100 metrillä että 4x100m viestijoukkueen jäsenenä. Matti Aaltonen ja Tomi Nissinen kisaavat Keuruun kansainvälisissä juhannuskisoissa. Saarijärvellä yrityksen edustajista nähdään Matti Aaltonen ja T15 pituudessa Saana Alestalo.
12.6.2008 4 Athletics GP, Tampere. Yrityksen naiskaksikko Reeta Parkkonen ja Suvi Nisula kilpailivat Tampereella seuraavin tuloksin. Suvi 100m 12,34, Reeta pituus 533
10.6.2008 Tuloskatsausta Yrityksen urheilijoiden osalta (Osa tuloksista jo toukokuulta.)
Uusikaupunki 7-ottelussa Reeta Parkkonen 4673pistettä
Leppävirta Matti Aaltonen 100m 12,20 M65 Pentti Härkönen 100m 16,48 400m 75,48 1500m 6.19,20 M55 Harri Suominen 100m aj 16,73 300m aj 48,09 Reeta Parkkonen 100m 13,40 100m aj 16,01 korkeus 160
Kuopio Matti Aaltonen 200m 24,54 Tomi Nissinen kuula 15.55m
8.6.2008 Lapuan eliittikisat. MuurY:n Suvi Nisula avasi Lapualla kauden myös 200metrillä. Aika 25,42 olisi ollut uusi ennätys, mutta kisan aikana puhalteli liian kova myötätuuli.
6.6.2008 Menneen viikon tuloksia. Yrityksen urheilijat ovat kisanneet menneellä viikolla seuraavin tuloksin. Suvi Nisulan kauden ensimmäinen 100metrinen tuotti ajan 12,43. Tämän ajan Suvi juoksi Valkeakoskella Nuorten eliittikisoissa. Sijoitus N19 sarjassa oli toinen. Kuulamörssäri Tomi Nissinen kisasi Laukaassa pk-kisoissa. Tuloksena 15.40m
31.5.2008 Kauden avauksia. Yrityksen yleisurheilijat availivat kilpailukauttaan 29.5. piirikunnallisissa Jyväskylässä. Pikajuoksijat Matti Aaltonen ja Suvi Nisula kilpailivat harvemmin juostulla 150m matkalla. Matin loppuajaksi kellotettiin 17,85 ja Suvin 18,59. Miesten kuulassa Tomi Nissisen kauden avaus kaartoi 15,56m päähän.
24.3.2008 Yrityksen Harri Suominen kilpaili menneellä viikolla veteraanien MM-halleissa Ranskan Clermontissa. Tuliaisina tältä reissulta M60-sarjan 5-ottelun viides tila.
2.3.2008 Suville toinen SM-pronssi. Nuorten SM-hallit jatkuivat Yrityksen osalta yhtä hyvin, kuin eilen alkoivat. N19 200 metrillä Suvi Nisula nappasi jo toisen pronssin samana viikonloppuna. Alkuerissä syntyi uusi ennätys 25,47. Finaalissa ajaksi kellotettiin 25,50. M22 sarjassa Matti Aaltonen tikkasi niin ikään alkuerissä uuden ennätyksensä 24,57. Finaalissa Matti nappasi kuudennen tilan ajalla 25,06.
1.3.2008 Suville SM-pronssia. Nuorten SM-hallit Jyväskylässä saivat Yrityksen osalta mukavan alun. N19 sarjan 60 metrillä Suvi Nisula nappasi pronssimitalin ennätysajallaan 7,72. M22 sarjalainen Matti Aaltonen sijoittui samalla matkalla sijalle 13. Aika 7,62 on Matin tämän kauden paras.
26.2.2008 Nuorten SM-kisat. Tulevana viikonloppuna kisataan Jyväskylän Hipposhallissa nuorten (17-19-22-vuotiaat) SM-hallit. Yrityksen urheilijoista mukana ovat Suvi Nisula ja Matti Aaltonen. Molemmat kisaavat sekä 60m että 200 metrillä. Kaikki joukolla kannustamaan.
24.2.2008 SM-hallit. Viikonloppuna kisatuissa SM-halleissa Joensuussa tulessa Yrityksen urheilijoista olivat Suvi Nisula pikamatkoilla ja Tomi Nissinen kuulassa. Suvin urakka alkoi lauantaina 60 metrillä. Aika 7,78 riitti kymmenenteen tilaan.
Sunnuntaina Suvi jatkoi hyviä esityksiään 200m saavuttaen yhdeksännen tilan ajalla 25,83. Miesten kuulassa Tomi Nissinen jäi sijalle kahdeksan tuloksella 15.42m. Kuulakisan ikäpresidentti ei siis pystynyt näyttämään 10-vuotta nuoremmille kaapin paikkaa taistelussa sijoista 6-8.
18.2.2008 Reetan ottelu päättyi keskeytykseen. Yrityksen Reeta Parkkosen SM-ottelut Helsingissä päättyivät keskeytykseen toisen lajin jälkeen.
14.2.2008 SM-kisoja. Yrityksen yleisurheilijat kilpailevat tulevina viikonloppuina eri puolella Suomea SM-kilpailuissa. Reeta Parkkonen aloittaa tulevana viikonloppuna ottelukautensa Helsingisssä pidettävissä moniotteluiden SM-halleissa.
23.-24.2. kilpaillaan yleisen sarjan SM-hallit Joensuun Areenassa. Yritysläisistä viivalla ovat Suvi Nisula naisten 60- ja 200metrillä sekä Tomi Nissinen miesten kuulassa. Molemmilla on hyvät mahdollisuudet sijoittua kahdeksan parhaan joukkoon lajeissaan.
10.2.2008 Veteraaneille SM-menestystä. Viikonloppuna kilpailtiin myös veteraanien (yli 35-vuotiaiden) SM-hallit Tampereella. Yrityksen urheilijat saavuttivat kilpailuissa 3 mitalia ja kaksi sijoitusta kahdeksan parhaan joukkoon.
M55-sarjassa Matti Jalonen pomppi 3-loikan hopealle tuloksella 10.86. N45-sarjan Sari Kohonen juoksi 3000 metrillä pronssia ajalla 11.38,52. M60-sarjassa Harri Suominen urakoi kolme lajia. 60m aidoista pronssia ajalla 9,93. Korkeudesta käteen jäi neljäs tila tuloksella 150cm ja kuula kaartoi lukemiin 11.49m, tuoden seitsemännen sijan.
10.2.2008 Joensuusta mukavia tuloksia. Yrityksen pikajuoksijat kävivät sunnuntaina tutustumassa tämän talven SM-halliin Joensuussa ja kilpailivat avoimissa Pohjois-Karjalan pm-kisoissa. Naisten 200m Suvi Nisula kellotti pitkän radan ennätyksensä 25,78.
Miehissä Matti Aaltosen vauhti kiihtyy hallikauden edetessä. 200m kellotettiin mukava aika 24,78.
9.2.2008 Pm-hallit. Keski-Suomen pm-hallien toisessa osassa Yrityksen urheilijat olivat mukana hyvin tuloksin. Miesten 60m Matti Aaltonen kellotti ajan 7,71. 400m Reijo Vauhkosen loppuajaksi saatiin 58,80.
Naisissa Suvi Nisula jatkoi hyviä halliesityksiään juoksemalla 60m ajan 7,79. Naisten kuulassa ottelija Reeta Parkkosen kuula kaartoi 9.63m. N17 sarjalainen Marianne Muhonen kellotti 60m ajan 8,96 ja hyppäsi pituutta 4.67. N15 pituudessa Saana Alestalon pisin hyppy kantoi 4.83.
Sisulisäurheilijoiden ja kisojen muut tulokset täältä.
2.2.2008 Menestystä pm-halleista. Yrityksen urheilijat menestyivät mainiosti viikonloppuna Jyväskylässä pidetyissä avoimissa pm-halleissa. Kovimmista tuloksista vastasi loistavaan hallikuntoon äitynyt Suvi Nisula, joka kellotti 60m ajan 7,74 ja 200m 25,54. Molemmat uusia henkilökohtaisia ennätyksiä.
Miehissä Tomi Nissisen kuula kaartoi uuteen seuraennätykseen 16,05. Miesten pikamatkoilla Matti Aaltonen saavutti 60m ajan 7,71 ja 200m kulki aikaan 25,03. 800m Reijo Vauhkosen loopuajaksi saatiin 2.18.56.
Nuoremmista Saana Alestalo loikki kolmiloikkaa T15-sarjaan 10,35 ja Marianne Muhonen N17 sarjaan pituutta 463.
Myös sisulisäikäiset kilpailivat samoissa halleissa mukavin tuloksin. Täydelliset tulokset tästä.
31.1.2008 Seuran veteraanikaarti on kisannut omat piirinmestaruuskisansa. Menestystä tuli seuraavasti:
M60-v 60m 1. Pertti Härkönen
400m 1. Pertti Härkönen 800m 1. Pertti Härkönen 3000m 2. Pertti Härkönen Korkeus 1. Harri Suominen Kuula 3. Harri Suominen
M50-v 60m 1. Hannu Tyrväinen 400m 1. Hannu Tyrväinen pituus 1. Hannu Tyrväinen
N45-v 3000m 1. Sari Kohonen
24.1.2008 Kauden avauksia. Yrityksen edustuskaarti on availlut hallikautta mukavissa merkeissä. Suvi Nisulan kolme starttia ovat tuottaneet 60 metrillä tulokset 7,82-7,80-7,78. Näistä viimeksimainittu on uusi henkilökohtainen ennätys.
Matti Aaltosen paluu radoille tuotti Jyväskylässä mukavan 7,69 60 metrillä.
Reeta Parkkosen kauden avaus tapahtui Tampereella tuloksin 9,29 60m aidoissa sekä 512 pituudessa.
Ensimmäisenä kautensta ehti aloittaa Sini Alusniemi, joka kävi Saarijärven Vuodenvaihteen hölkässä juoksemassa 4km reittiennätykseksi ajan 14.48.
Myös alle 15-vuotiaat tulevaisuuden lupaukset olivat kisanneet ahkerasti Jyväskylän pm-sisulisähalleissa. Tuloksiin pääset tästä.
|